OCR RACE -aikuisten sarjojen lisäinfo

Lisätietoa RACE WEEKENDin lauantain aikuisten OCR-kilpailusta

Allaolevasta linkistä löytyy video vuoden 2021 OCR Racen sääntöihin ja ohjeisiin. Rata on lähes tulkoon sama kuin ohjevideossa. Poikkeuksena muun muassa:

- Jokaisen esteen jälkeen juostaan vähintään 3 kierrosta, tarkoittaen sitä, että videolla ohjeistetaan juoksemaan välillä kierroksia 2,5, nyt kierroksia tulee kyseisten esteiden jälkeen 3,5. Näin on helpompi muistaa, että aina on tultava kolme kierrosta täyteen ja sen lisäksi osan esteiden jälkeen 1/4 tai 1/2 kierrosta päälle.

- Montun päällä oleva MonkeyBar edetään joko Flying Monkey hypyillä tai puolissa roikkuvia otteita apuna käyttäen. Puolia on aseteltu vain 1,5 metrin välein.

- Atlaspallon miesten PRO-sarjan paino on muuttunut 70kg:sta 80kg.

- PRO-sarjan sakkoburpeiden määrä on tänä vuonna 20 viidentoista sijaan.


Alla olevassa tekstissä säännöt lukee oikein.


Kilpailijan tulee noutaa oma ajanottosirunsa salin tiskiltä paikalle saapuessaan. Ajanottoranneke kiinnitetään toisen käden ranteeseen/kyynärvarteen. Paikalla on hyvä olla viimeistään 30 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.

Yleisölle on hyvin tilaa kisa-alueen keskellä, joten voit ottaa kannustusjoukot mukaasi.

Pukuhuoneissa on lukolliset kaapit, jonne voit jättää arvotavarasi kisan ajaksi. Suihkutilat on käytettävissä kilpailun jälkeen.

Lämmittelyyn on käytettävissä cardiolaitteita sekä vapaata tilaa omatoimiselle lämmittelylle.

Maali-/lähtösuoralla on vesipiste.


Lasten sarjan ensimmäinen lähtö on klo 10:00. Aikuiset starttaavat klo 11:00. Ensin matkaan lähtee PRO-sarjan kilpailijat ja heidän jälkeen yleisen sarjan kilpailijat. Kaikki lähdöt tapahtuu 3 minuutin välein yksi kilpailija kerrallaan.


Kisa alkaa 3 kierroksen (yksi kierros 120m, kolme kierrosta 360m) juoksulla. Kokonaisjuoksumatka tulee olemaan hieman yli 7km. Juoksukaarteen mutkassa (naisten pukuhuoneen edessä) on kierroslaskuri, joka laskee kilpailijan jokaisen juoksukierroksen nilkassa olevan ajanottosirun avulla. Aulan kohdalla on näyttö, josta kilpailija voi tarkastaa monesko juoksukierros on menossa. Kierrosmittari näyttää lukemat 1,2 ja 3. Kun taulussa näkyy numero 3, on kilpailija juossut kolme kierrosta ja voi siirtyä seuraavalle esteelle. Mitalistien väliajoista tarkistetaan, että he ovat juosseet jokaisella juoksuosuudella oikean määrän kierroksia. 3 juoksukierroksen jälkeen kilpailija suorittaa esteen. Esteet on merkitty kisakarttakuvaan numeroin. Numerot on myös kiinnitetty jokaisen esteen kylkeen, mikä helpottaa suoritusjärjestyksen muistamista.


Molemmissa kilpailusarjoissa estettä saa yrittää suorittaa niin monta kertaa kuin haluaa. Jos estettä ei yrityksistä huolimatta saa suoritettua, on molemmissa sarjoissa este mahdollista ohittaa sakkoburpeilla. Yleisessä sarjassa burpeita täytyy tehdä 10, PRO-sarjassa 20. Burpeet saa tehdä myös askeltaen hyppimisen sijaan. Jos esteillä numero 8-11 yleisessä sarjassa pääsee kaistan puoleen väliin, mutta toinen puolikas jää tekemättä, tulee burpeita tehtäväksi vain puolet eli 5kpl.


Jokainen kipailija saa olkavarteensa SIAC-kilpalijakortin eli ajanottokortin. Juuri ennen lähtöviivan ylittämistä kortti aktivoidaan toimitsijan toimesta päälle. Maaliin tultaessa toimitsija piippaa kortin (ja kilpailijan) saapuneeksi maaliin. Nopeimman ajan suorittanut voittaa kilpailun. Kunkin sarjan kolme parasta palkitaan OCR Factoryn mitaleilla. Kaikki osallistujat saavat osallistujamitalin maaliin tullessaan. Lopullinen sijoitus on selvillä vasta, kun kaikki kyseisen sarjan kilpailijat ovat saapuneet maaliin. Ellei mitalisijoituksille tullut kilpailija pysty jäämään palkintojenjakoon, mitali toimitetaan hänelle myöhemmin.



1.este: SEINÄT

Ensimmäisten kolmen juoksukierroksen jälkeen kilpailija suorittaa kolme pystysuoraa seinää. Yleisessä sarjassa seinien ylityksessä saa käyttää apuna seinien keltaisia tukipalkkeja. Myös toiset kilpailijat saavat autaa toisiaan. PRO-sarjassa seinät pitää ylittää ilman tukipalkkeja eikä kilpailijat saa auttaa toisiaan. Esteen suoritettuaan matka jatkuu kolmen kierroksen juoksulla.


2. teste: IRISH TABLE

Kolme kierrosta juostuaan kilpailija pysähtyy Irish Tablen kohdalle suorittamaan seuraavaa estettä. Irish Tablen lankku on asetettu ylimmälle korkeudelle. Pro-sarjalaiset ylittävät lankun (tyyli vapaa) ilman apuvälineitä/sivupalkkeja tai toisten kilpailijoiden apua. Yleisessä sarjassa saa käyttää esteen sivupalkkeja sekä toisia kilpailijoita apuna. Kun lankku on ylitetty, kilpailija lähtee juoksuradalle alittamalla ensin juuri ylitetyn lankun. Seuraavaksi vuorossa 3 juoksukierrosta.


3. este: WEAVER

Edelliset juoksukierrokset suoritettuaan kilpailija siirtyy Weaver-esteelle häiritsemättä mahdollisia edellisen esteen (Irish Table) suorittajia. Jos kilpailija pääsee ilman häiritsemättä siirtymään Weaverin luokse Irish Tablen alta, se on sallittua. Jos edellisellä esteellä on kilpailijoita suorittamassa estettä, voi Weaverin suorittaja livahtaa Irish Tablen ja Weaverin välisten sivutukipalkkien ali/yli suorittamaan Weaveria. Ensimmäinen Weaverin palkki ylitetään. Sen jälkeen joka toinen palkki mennään yli ja joka toinen ali koskematta välissä maahan. Keltaiset palkit ylitetään, mustat alitetaan. Yleisessä sarjassa ei ole niin vakavaa, jos jalka lipsahtaa välillä koskettamaan maata, tai jos kaveri avustaa suorituksen aikana.Myös sivupalkkeja saa käyttää apuna yleisessä sarjassa. PRO-sarjalaiset suorittavat esteen koskematta maahan, ilman apuja toisilta henkilöiltä sekä ilman koskemista sivupalkkeihin. Kun palkit on edetty sääntöjen mukaan, matka jatkuu kolmella juoksukierroksella.


4. este: MONKEY BAR / FLYING MONKEY

Juoksukierrokset suoritettuaan kilpailija siirtyy vaahtomuovimontun Monkey Barille. Puolat on asetettu 1,5 metrin etäisyyksille toisistaan eli puolia on asetettu välikköihin ainoastaan 4 kpl. Puolissa kuitenkin roikkuu myös erilaisia otteita, joita saa käyttää apuna etenemiseen yleisessä sarjassa. PRO-sarjassa otteisiin ei saa koskea vaan puolat hypitään Flying Monkey -tyyliin. Tämä tarkoittaa kolmea Flying Monkey -hyppyä. Este on suoritettu, kun kilpailija on edennyt montun tasanteelta toiselle. Esteen suoritettuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle juoksurampin takapuolelta (juoksuradan kaarteesta) ja juoksee 3 kierrosta.


5. este: VERKKO

Verkko sijaitsee vaahtomuovimontun ympärillä. Verkkoa lähdetään kiipeämään juoksuradan puolelta ja kiivetään montun yli tullen alas verkkoa pitkin montun toiselta puolelta. Alas tultuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle kuvan osoittaman nuolen kohdalta eli Weaverin ja montun välistä. Seuraavaksi edessä hieman yli 3 juoksukierrosta.


6. este: RING TOSS (+ CLIFF HANGER)

Kolme täytä juoksukierrosta verkon jälkeen juostuaan kilpailija jatkaa vielä 1/4 kierroksen eteenpäin ja siirtyy kuudennelle esteelle juoksuradan takasuoran puolesta välistä. Seuraavina esteinä on OCR-kehikon kaistat, joista ensimmäisenä Ring Toss (+ Cliff hanger). Ring Toss esteellä edetään kahdella renkaalla metallisia vaakatappeja pitkin. Etenemistyyli on vapaa. Liikkeelle lähdetään niin, että renkaat on asetettu ensimmäiseen ja toiseen tappiin ja este on suoritettu, kun renkaat on kahdella viimeisellä tapilla. Lähtö- ja maalitapit on merkitty teippinuolin.

KILPAILIJAN ON ITSE PALAUTETTAVA RENKAAT LÄHTÖTAPPEIHIN OMAN SUORITUKSEN JÄLKEEN!


PRO-sarjassa edetään myös sormilaudat eli Cliff Hanger niminen este. Ring Tossin ja sormilautojen välissä saa halutessaan tulla maahan. Sormilaudat on suoritettu hyväksytysti kun molemmat kädet ovat ylittäneet teippiviivan viimeisen laudan päässä. Jos PRO-sarjassa suoritaa vain toisen kaistan esteistä, tulee sakkoa 20 burpeen sijaan 10 burpeeta.


Esteen suoritettuaan kilpailija menee juoksuradalle kuvan osoittaman nuolen kohdalta, eli juoksuradan kaarteen kohdalta. Näin ollen seuraavalle esteelle tulee taas juoksumatkaa 3 kokonaista ja 1/4 kierrosta.


7. este: MONKEY BAR

Kilpailija siirtyy takasuoralta OCR-kehikon Monkey bar -kaistalle. Yleisessä sarjassa tarvitsee suorittaa ainoastaan Monkey Barin vaakasuora osus. PRO-sarjassa suoritetaan vaakasuoran osuuden jälkeen myös "siksaks-osuus" eli osuus, jossa puolat nousee kahteen otteeseen ylös ja laskeutuu alaspäin. Jokaiseen puolaan ei ole koskettava vaan kilpailija päättää haluaako ottaa otteen jokaisesta puolasta vai harppoa joidenkin yli. Esteen suoritettuaan kilpailija menee juoksuradalle kuvan osoittaman nuolen kohdalta, eli juoksuradan kaarteen kohdalta. Näin ollen seuraavalle esteelle tulee taas juoksumatkaa 3 kokonaista ja 1/4 kierrosta.


8. este: LOW RIG TO HIGH RIG

Kilpailija siirtyy takasuoralta OCR-kehikon kaistalle, joka alkaa low rig -osuudella. Low rig -osuudella kilpailijan jalat eivät saa koskettaa maata. Yleisessä sarjassa Low rigin jälkeen kilpailija saa tulla maahan ennen high rig -osuuden suorittamista, kunhan on kilisyttänyt lehmänkelloa osuuden lopussa. Jos yleisen sarjan kilpailija suorittaa low rig -osuuden sääntöjen mukaisesti mutta epäonnistuu high rig -osuudella, saa hän lähteä yrittämään uudestaan suoraan high rig -kaistaa ilman, että joutuu tekemään jo hyvin suoritetun low rig -kaistan uudelleen. PRO-sarjassa maahan ei saa koskea missään välissä eli low rig -osuudelta siirrytään high rig -osuudelle koskematta maahan välissä. Jos PRO-kilpailija epäonnistuu missä tahansa kohtaa kaistaa, tulee hänen aloittaa suorittaminen uudelleen aivan kaistan alusta. Kaista on suoritettu, kun kilpailija hyppää maassa olevan teippiviivan yli kaistan lopussa. Koko kaistan suoritettuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle samasta väliköstä kuin edelliselläkin kaistalla, eli nuolen osoittamasta kohdasta.


9. este: PIPELINE MULTI RIG + MULTIRIG

Seuraavaksi vuorossa OCR-kehikon kaista, joka alkaa Pipeline-esteeltä. PRO-sarjassa Pipeline edetään isoilla keltaisilla renkailla. Yleisessä sarjassa Pipelinen saa edetä otteiden sijaan keltaista Pipeline-putkea pitkin, ottaen käsillä suoraan kiinni toisesta tai molemmista vaakaputkista. Putki edetään käsillä roikkuen alkupäästä loppupäähän. Yleisessä sarjassa kilpailija saa hypätä Pipelinen jälkeen olevalle korokelaatikolle ennen kaistan loppuosuutta. PRO-sarjassa välilaatikkoa ei ole eikä maahan saa astua kaistan keskellä. Pipelinen jälkeen kilpailija jatkaa matkaa Pipeline-kaistan loppuun asti. Kaistan loput esteet selviää kisassa. Jos Pipeline-osuus on suoritettu ja yleisen sarjan kilpailija epäonnistuu korokelaatikon jälkeisellä osuudella, saa hän aloittaa uuden yrityksen korokelaatikon kohdalta. PRO-sarjassa aloitetaan uusi yritys aina koko kaistan alusta asti.

Kaista on suoritettu, kun kilpailija hyppää maassa olevan teippiviivan ylitse. Tämän jälkeen kilpailija siirtyy juoksuradalle samasta väliköstä kuin edelliselläkin kaistalla, eli nuolen osoittamasta kohdasta.


10.este MULTIRIG

Seuraava kaista sisältää erilaisia roikkuvia esineitä/otteita. Yleisessä sarjassa ei suoriteta kaistan lopussa olevaa Stairway to Heaven estettä, vaan kaista päättyy, kun kilisytät lehmänkelloa, joka roikkuu Stairway to Heavenin portaalla.

PRO-sarjan miehet jatkavat suoraan multirigiltä Stairway to Heavenille koskematta maahan välissä. Naiset saavat suorittaa PRO-sarjassa ylöspäin mentäessä pienemmillä ote-etäisyyksillä olevan puolen ja tulla alaspäin haastavampaa puolta. Näin ollen PRO-sarjan naisten on sallittua tulla maahan ennen Stairway to Heavenin suorittamista, sillä matalammalle puolelle on mahdotonta ylettää rigin päätteeksi. Miehet suorittavat ylöspäin mentäessä suuremmilla ote-etäisyyksillä olevan puolen ja tulevat alas helpompaa puolta. Stairway to Heavenin alimmalle portaalle on koskettava alussa ja lopussa. Ylimpään portaaseen ei ole pakko koskettaa. On sallittua harppoa portaiden yli niin halutessaan. Kaistan suoritettuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle samasta väliköstä kuin edelliselläkin kaistalla, eli nuolen osoittamasta kohdasta.


Jos PRO-sarjassa Stairway to Heaven este jää suorittamatta, sakkona on puolet burpeista eli 10kpl.


11. este: SPINNERS + MULTIRIG

Viimeinen OCR-kehikon kaistoista alkaa Spinnereillä. Spinner-renkaita on 4kpl. Spinnereiden jälkeen yleisessä sarjassa saa hypätä korokelaatikon päälle lepäämään. PRO-sarjassa laatikkoa ei ole keskellä kaistaa, vaan koko kaista on edettävä koskematta maahan välissä. Spinnereiden jälkeen tulee multirig-kaista, jonka otteet selviää kisassa. Yleisessä sarjassa on taas sallittua aloittaa uudelleenyritys korokelaatikolta, jos siihen asti on ehtinyt ennen epäonnistumista. PRO-sarjassa koko kaista on aloitettava alusta epäonnistuessaan. Koko kaistan suoritettuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle samasta väliköstä kuin edelliselläkin kaistalla, eli nuolen osoittamasta kohdasta.


12.este: LEUANVEDOT/SALMON LADDER

Salmon Ladder- esteelle tullaan takasuoran kautta samasta välistä kuin kaikille kaistoille tultaessa, kulku sen jälkeen seinien ja Spinnereiden välistä. Yleisessä sarjassa ei tarvitse hyppiä ylöspäin lohinousua, vaan 5 leuanvetoa Salmon ladder tangossa riittää. Leuanvedot voi suorittaa myös esimerkiksi hyppyleuanvetoina eli saat käyttää jalkoja apunasi ponnistaaksesi leuan tangon yläpuolelle. Jokaisen leuanvedon välissä saa levätä halutessaan eli tulla maahan. Yleisessä sarjassa esteen saa suorittaa myös hyppimällä lohinousua ylöspäin kahden hypyn verran. Jos ei halua suorittaa yhtäkään hyppyä eikä leuanvetoa, esteen voi ohittaa 10 burpeella.

PRO-sarjassa hyppyjä ylöspäin tulee tehdä kolme eikä leuanveto ole vaihtoehtona. Jos kilpailija tekee vain 2 hyppyä, tulee viimeinen hyppy korvata 5 burpeella. Kilpailija voi myös tehdä yhden hypyn plus 10 burpeeta. Kokonaan hypyt voi jättää väliin tehden suoraan 20 burpeeta. Esteen suoritettuaan kilpailija siirtyy juoksuradalle nuolen osoittamasta väliköstä.


13. este: TASAPAINORULLA + NINJA STEPS

Vähän yli 3 kierrosta juostuaan kilpailija siirtyy takasuoran kohdalta edelleen juoksuradan keskelle. Kilpailija asettuu tasapainorullan päälle ja rullaa eteenpäin kahden teippiviivan välisen matkan ja sen jälkeen loikkii Ninja Stepit. Stepeiltä saa jatkaa matkaa suoraan juoksuradalle aulan kohdalta. Tämän jälkeen kilpailija juoksee 3,5 juoksukierrosta, tullen seuraavalle esteelle takasuoralta. Molemmista esteistä sakkomäärä on 10 (yleinen)/20 (PRO) burpeeta/este eli jos yleisen sarjan kilpailija jättää tasapainorullan suorittamatta, tulee hänen tehdä välittömästi sen jälkeen 10 burpeeta ja jatkaa matkaa ninja stepeille. Jos kilpailija epäonnistuu yrityksistä huolimatta ninja stepeilläkin, tulee hänen tehdä uudestaan 10 burpeeta.


14. este: RENKAAT/ KÖYSILIAANIT

3,5 kierrosta juostuaan kilpailija siirtyy takasuoralta köysille/renkaille. Yleisessä sarjassa suoritetaan 5kpl voimistelurenkaita edestakaisin ja PRO sarjassa edetään köysiä pitkin köydeltä toiselle. PRO sarjassa riittää kun köydet tehdään yhteen suuntaan ja kosketetaan viimeisen köyden jälkeen pystysuorien seinien keltaista puista vaakapalkkia. Tämän jälkeen saa tulla köydeltä vasta alas. Renkaat/köydet suoritettuaan kilpailija jatkaa matkaa juoksuradalle pystysuorien seinien vierestä aulan kohdalta ja juoksee 3,5 juoksukierrosta seuraavalle esteelle takasuoralla.


15.este: DIP WALK

3,5 kierrosta juostuaan kilpailija pysähtyy nojapuille. Nojapuiden alkupäähän teipataan lähtöviiva käsille, sekä loppupäässä on merkkiteippi, joka täytyy ylittää, jotta suoritus on hyväksytty. Nojapuut kävellään käsillä, jalat irti maasta. PRO-sarjassa nojapuille on asetettu pieniä "esteitä" käsille, joiden yli täytyy käsiä nostaa. Yleisessä sarjassa nojapuilla ei ole ylimääräisiä esteitä. Esteen suoritettuaan kilpailija jatkaa matkaa juosten 3 kierrosta.


16.este: SPIDER WALL

3 kierrosta juostuaan kilpailija suorittaa Spider Wall esteen. Kilpailija etenee kahden pleksilevyn välissä X-asennossa, kädet sekä jalat pleksilevyjä vasten. Esteen alussa ja lopussa on teipatut merkkiviivat, joiden välissä kilpailija ei saa koskettaa maata. Yleisen sarjan kilpailijat suorittavat Spider Wallin vain kerran vaakatasossa eli normaaliin tapaan, mutta PRO-sarjassa Spider Wall edetään ensin vaakatasossa ja mennään toiseen kertaan hyppien pleksien välissä ylöspäin ja tullen pleksiseinän yli sen toiselle puolelle. Esteen suoritettuaan kilpailija jatkaa matkaa juoksuradalle.


17.este: MT. OLYMPUS

Juoksukierrosten jälkeen kilpailija suorittaa viistoseinän, Mt. Olympuksen. Seinän alku- ja loppupäähän on merkitty lattiaan merkkiteipit, joiden välissä kilpailija ei saa koskettaa maata. Seinän toinen puoli on jyrkempi kuin toinen. Yleisen ja lastensarjojen kilpailijat suorittavat loivemman seinän, joka on juoksuradan puolella. PRO-sarjalaiset suorittavat sekä loivemman että jyrkemmän puolen. PRO sarjan kilpailija aloittaa esteen loivemmalta seinältä ja kiertää Mt. Olympuksen ympäri koskematta välissä maata. Viistoseinän päädyssä kilpailija saa kuitenkin ottaa jaloilla tukea puiselta vaakapalkilta kääntyessään seinän jyrkemmälle puolelle. Esteen suoritettuaan kilpailija jatkaa juoksua kolmella kierroksella.


18. este: KANISTERIT

Seuraavaksi juoksukierrosten jälkeen vuorossa on kanisterien kanto. Yleisen sarjan kilpailijat kantavat molemmissa käsissään 20kg kanistereita yhden kokonaisen ratakierroksen. PRO-sarjalaiset valitsevat käsiinsä kierroksen ajaksi 24kg kanisterit. Kanisterit saa laskea maahan kierroksen aikana niin halutessaan ja jatkaa matkaa lepuutettua käsiä hieman. Jotta juoksukierroslaskuri ei menisi sekaisin kanisterien kannosta, ei kilpailija voi ylittää juoksukaarteen kierroslaskurimattoa. Tämän vuoksi kanisterin kantoreitti on merkitty lattiaan teipeillä ja se kulkee juokuradan sisäpuolella kierroslaskurikaarteen kohdalla. Kierroksen jälkeen kilpailija laskee kanisterit samaan paikkaan, josta hän ne otti ja jatkaa juoksua kolmella kierroksella. (Jos kanisterit sattuu olemaan juuri varattuina, voi kilpailija käyttää vaihtoehtoisesti myös samanpainoisia kahvakuulia kantamiseen.)


19. este: ATLASKIVET

Esteelle tullessaan kilpailija nostaa slam ballin yhden kerran tynnyrin päälle. Yleisessä sarjassa naisten pallon paino on 50kg ja miesten 70kg. PRO-sarjassa pallon paino naisilla on 60kg ja miehillä 80kg. Pallon kerran tynnyrin päälle nostettuaan kilpailija pudottaa pallon takaisin lattialle ja jatkaa juoksua.


20. este: KELKAN TYÖNTÖ

Kolme juoksukierrosta juostuaan kilpailija työntää vihreällä nurmimatolla olevaa kelkkaa edestakaisin yhden kerran. Koko kelkka täytyy työntää merkkiteipin ylitse ennen kuin kelkkaa voi lähteä työntämään takaisin päin. Myös lopuksi kelkan täytyy ylittää kokonaan lattiaan merkitty teippiviiva. Työnnön jälkeen kilpailija jatkaa matkaa juoksulla. Kelkassa lisäpainona PRO miehillä 150kg, PRO naisilla 100kg, yleisessä sarjassa miehillä 125kg, naisilla 75kg.


21.este: TORQUE MULTIRIG

15 metriä pitkä kyykkyräkkimme muuntuu kisaa varten OCR-esteeksi. Yleisessä sarjassa räkissä olevia tankoja, kuminauhoja, tankopidikkeitä yms. saa käyttää hyödyksi estettä edetessään. Koko 15 metrin matkalle ripustetaan erilaisia otteita, joita pitkin kilpailijan on nopein edetä. Jos voimat kuitenkin ehtyvät matkan varrella, ylisessä sarjassa räkkikehikkoa saa käyttää apuna. Jopa räkin päällä eteneminen on sallittu. Käytä mielikuvitustasi!

PRO-sarjalaiset saavat käyttää etenemiseen ainoastaan roikkuvia otteita! Kun koko 15 metrin matka on suoritettu koskematta maahan kertaakaan, kilpailija juoksee 3,5 kierrosta viimeiselle esteelle, rampille.


22.este: RAMPPI

Viimeinen este on juoksuramppi. Kilpailija juoksee edelliseltä esteeltä 3,5 kierrosta ja tulee rampille takasuoran kohdalta. Yleisessä sarjassa suoritetaan keskimmäinen rampeista, joka on 4,25 metriä. Rampissa roikkuu lyhyt köysi, jota saa käyttää apuna. PRO-sarjan kilpailijat juoksevat korkeimman, 5 metriä korkean rampin. Rampissa roikkuu lyhyt köysi, jota saa käyttää apuna. Rampin ylös päästyään kilpailija siirtyy askelmien kautta rampin taakse ja juoksee rampin takakautta suoraan maaliin noin puoli ratakierrosta. Ei siis enää 3 kierroksen juoksua!


MAALI!!